piilokirjain. 118000km. piilokirjain

 
 118000kmpiilokirjain  13 vihjeen ESITETTY PALKEIN piilokirjain on minulla arvaus

2023 klo 18:44. KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 3285. Vieläkin minulla on vaikeuksia löytää tätä lehdestä - ja irti ei saa kuin saksilla. Siksi piilokirjain ei mielestäni ole suoranainen virhe. 48. 2021 klo 21:34. Tapion blogi & foorumi. Singeligolfarillekin tuo swingaajan piilokirjain on pieni mysteeri. 2021 klo 23:48. 2023 klo 10:23 On tätä hierottukin jo tovi. Ratkojista löytyy tälle jälkiosalle vaihtoehtoja paljonkin, yhdeksällä eri piilokirjaimella. Odotetusti taas täyttä tavaraa eli kolmosta Pitkälältä. 7. Tarkistuksissa yksi kirjainehdokkaani (T24) vaati vaihtamisen. Tapio. 2022 klo 20:44. KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 3196. 2017 klo 14:00. 2021-02-25 22:53:30. Eli kesken on vielä, kun ei se risteävä pystykään oikein aukea. 6 75kw bensa koneella tammikuussa -16. 4. Olen käännellyt ja suurennellut, mutta ei avaudu. Viihdyttävä laatimus Aulikselta. Sitten vaan saamasi sana googleen ja saat lisävalaistusta. Ulkomuistista en muista mikä sana siihen tulee (enkä kertoisi vaikka muistaisin) enkä sen vihjettäkään. 37. Ulrike. Pienoinen havainto: sivun 15 ristikon oikean ylänurkan pystysanan piilokirjain on ilmeinen duaali. Siitä viis, vaikka nyt jokin piilokirjain menee vikaan. Eipä ollut minussa tarpeeksi kulttuuri-ihmistä!Yksi piilokirjain vielä puuttuu vihjeen AAPUAS keskeltä. Tupu, paperiarkeille tehdään useimmiten tämä pläräys, ennenkuin laitetaan esim. Kuvan löysin googlesta melko helposti arvaamalla sukunimen. HS kuukausiliite helmikuu 2023. Suomi24:stä sain riittävän vinkin. 16. Tämä tässä ja nyt ilman hakuja ja teoksia. Olisipa tämä piilokirjain ollutkin yksi kysytyistä yhdeksästä kirjaimesta. Toivottavasti kohta ei olla kortteleissa. Vietin eilen illalla antoisia hetkiä ristikon kanssa selvittäessäni lintukuvia. Look for a regular hidden container. Mutta laita hyvä Hesari nämä vaakaan. 4. tapio 30. Paljastettakoon sittenkin, mistä kiikastaa. Iisakki 5/23 ratkottu muuten, mutta takasivun kuva nro 11 ei aukene, ei millään. Viimeisenä sain ruutuunsa piilokirjaimen N11, joka tuotti keinotekoisen makuisen mutta yhtä kaikki hyväksyttävän pystysanan. 24 virhe: SÄLÄT 1. Solve the mystery and then use a smartphone or GPS device to navigate to the solution coordinates. 2021 klo 12:10. 7. 4. TIEDOSTAMATTOMIA vihjeen piilokirjain tiedostamatta jäi. 2023 klo 22:22. EMH 23. 16. Kirjainten järjestyksiä pitää tietyllä tavalla muuttaa. Vaakasanat taatusti oikein, jää vain piilokirjain. Kuukausiliitteen peruslaatua. 6. Artsi 8. Yleisluonteiset keskustelut › Ilmo Juhani Liljeroos -tiimin arvoitus. 7. Jos piilokirjain vain puuttuu, niin siihen ei turhan monta sopivaa kirjainta pitäisi löytyä kokeiltavaksi. S. 2023 klo 11:52. Laitapa Google-hakuun ”opel ** = laittamasi ratkaisusana) niin Google korjaa hakuasi ja antaa siten oikean piilokirjaimen. 9. 2021 klo 13:55. Eikä vihjeistäkään ole ollut apua. Tarkista piilokirjain, että siinä on oikea konsonantti. . Yksi kuva piti leikata ja tallentaa, ja kuvahaku selvitti. Nopeasti ratkesivat piilis ja tavis, ja helposti myös kovis, kunhan sai ensimmäisen sanan, josta aloittaa. Vihjekuvasta U18 on pukkaavinaan yhdyssanaa, jonka jälkiosassa on piilokirjain. 2023 klo 09:31. Vaikeiden ratkaisusanojen kohdalla oikean piilokirjaimen keksiminen tai tietäminen voi olla hankalaa. Muistaaksemme laatija sanoi jossain lehtijutussa, että tapauskohtaisesti. Isel 20. 9635. 2010 klo 12:27. 11. 2. Muissa ruuduissa mielestäni vihjeitä vastaaviin sanoihin johtava kirjain. pelaaja 10. Ylläpito 15. On väärin, että oikea ratkaisu on arvaus. Siitä puuttuu piilokirjain vieläkin. Idea on sama kuin seuraavassa kuvitteellisessa vihjeessä, johon tulee kuusikirjaiminen ratkaisusana. 13 vihjeen ESITETTY PALKEIN piilokirjain on minulla arvaus. 9. 2021 klo 16:54. 2. Piilokirjain epäilyttää. iso S 19. Huomasin, että sinulla on vihjeen YKSI OPELEISTA piilokirjain väärin. 7. Siirry suoraan sisältöön. Tapion blogi & foorumi. koht. Piilokirjain piti muuttaa toiseksi, niin jo löytyi googlesta selitys. Itselläni vielä A 4 tajuamatta. 2023 klo 11:45. Kravattimies 14. Mielestäni se oli myös laadukas Heli Kärkkäisen ulkoasua myöten. Joskus saattaa käydä niin, että. on siellä myös piilokirjain 2420. 2023 klo 08:00 Viitamäki s 31 vihje ryppyinen. HS 3185. vokaali on alleviivattu. 2023 klo 15:07. Pulkan tai liukurin kanssa kipin kapin mäkeä ylös ja hurjaa vauhtia alas Riemun kiljahdukset vain. tehtävät 23. 2. Sivustovastaava. 44. HS 3177 - Ristikot - Keskustelut - Sanaristikot. 7. Jos joku tietävämpi hieman vinkkaisi, niin kiittäisin kovasti. 11. 2023 klo 09:12. Tarkistuksissa yksi kirjainehdokkaani (T24) vaati vaihtamisen. Tekiköhän Eki minulle kiusaa, kun jätti editoimatta viimeksi ilmestyneen TS-Treffin ristikon (odottaen palautetta)? Vai sopiiko helppoon ristikkoon vihjeeksi "kuiva" ja ratkaisuksi "ari. Huomasin, että sinulla on vihjeen YKSI OPELEISTA piilokirjain väärin. Ratkojista löytyy tälle jälkiosalle vaihtoehtoja paljonkin, yhdeksällä eri piilokirjaimella. tjn 12. Ylläpito 25. 1-9 sain sentään kasaan. Elva 2. 2. 8. Elva 30. 8. 1. Annan tarvittaessa vinkkejä yksilöityihin vihjeisiin. Rampe 22. Että tuollainen teema tällä kertaa! Vaihtelu toki virkistää, ja olihan tuossa laatijansa tuttua otettakin riittämiin. Anonyymi. KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 3259. 1. 3. Tapio 21. Aakkosten kirjaimet eivät tunnu riittävän. 2010 klo 12:27. 10. 2023 klo 18:52. 6. 7. Tollon piilokirjain vielä puuttuu. Kuju 21. Muuten kyllä on selvinnyt melko mukavasti, mutta piilokirjain hukassa vasemmalla kasveja-sanassa ja yläoikealla nuolen alla olevassa mustan nystyrässä. HS Kuukausiliite heinäkuu 2023. Piilokirjain tarkoittaa ristikossa ratkaisusanan jonkun kirjaimen esiintymistä niin, ettei se risteä lainkaan toisen ratkaisusanan kanssa. Muutama kohta vielä: S. Nyt oli haastava kolmitähtinen ristikko, sainpa kuitenkin ratkotuksi. 4. Siinä on väärä piilokirjain, mutta risteävät ovat oikein. 31 laulusta tunnettavia, mies tai nainen (piilokirjain puuttuu, yritin etsiä sopivaa nimeä, joka olisi sekä miehen että naisen nimi, mutta en löytänyt) Sain tähän vähän vinkkejä, joilla kulma selvisi. Arvasin väärin. Lainaus: 9. 12. Muut sain selvitettyä tai tarkistettua, mutta en Venäjältä löytänyt paikkaa, joka tuli H 18 kohtaan ratkaisusanaksi. Tavallisesti ristikossa on piilokirjaimia. Jotenkin jakelua oli aikaistettu, maanantai olikin ainoa päivä viime viikolla, kun minulle postia jaettiin, kaihtoivat kai valloillaan olevia katutöitä. Uusi aihe. Siinä nystyräjutussa on se juju, ettei sitä nystyrää ole. A. Nainen on siis ollut hieman t_t_. Miksikään tietyksi hahmoksi kuvan perusteella pikkutyttöä on vaikea ajatella. Löysin lisääkin joitakin sanoja, kunnes totesin ristikon tietovihjepainotteiseksi, ja tartuin apuihin. Ei ole kuin yksi piilokirjain, mutta ei löydy Mutta jatketaan etsintöjä. Pääajatuksena ristikossa on sana TARJANNE pystyyn kirjoitettuna vasempaan laitaan. Elva, 4) mietityttävät, samoin. Joko taas tämä sama: kenelle milloinkin putkahtanut PuPe? Ei voisi vähempää kiinnostaa. Ainoastaan WX12 kuva tajuamatta. Olisi reilua hyväksyä kaksi ratkaisua. Käteen kasasta osui HS 2898 22. Muuten ei. 4. 2005 klo 14:10. Samoin T 19 ihmetytti ylimääräisen kirjaimen kanssa. Helsingin Sanomat ristikot 3141 ja 3142. anna h, älä vaan taas kilauta keverille, vaikka mielesi telee!Onko virhe jää yksi piilokirjain. 2006 klo 12:14. Antoipa sopivan ajanvietteen aamupäiväksi, toki kaupassakäyntikin mahtui väliin. " Kuvassa vesiposti, mutta se ei ole haettu sana. net. MM on aika tunnettu henkilö ja voitti viime vuosikymmenellä. iso S 12. Etkö nyt tuon vertaa äkkää? Eihän siinä ole kuin yksi piilokirjain. Lainaus: 55. Ansku 30. 11. Hieno tuotos taas Skytältä! Hykerryttävät sanaketjut pääkuvasta ja muutamia makea vihje: normivintiöitä?, irvisti ankarasti, ---enn--, istuvien enkka. Yksi sokea piste sen muuten lahjomattomassa silmässä oli. 27. Olisiko jokin tuntematon piirroshahmo? Vastaussana ei vain löydy! HS 3186 - Ristikot - Keskustelut - Sanaristikot. pari kuvaa vielä hakusessa. Mielestäni se ei ole oikein, vaikka esiintyykin suomalaisissa tuoteselostuksissa. Rampe 12. 2023 klo 07:29. Omia piilokirjainmietelmiä saa tähän säikeeseen panna. Myyjä sanoi sen vievän litran verran kymppitonnilla öljyä. Eipä tarvitse paljastaa ikääntymistään tihrustamisella. TYO- ja JOESSA OLEVA SÄRKI selvisivät lopulta, mutta TIEDOSTAMATTOMOA-vihjeen piilokirjain taitaa jäädä minultakin tiedostamatta. Kuinka monelta jäi keksimättä, tuleeko piiloruutuun I vai O? Minun mielestäni ruutuun kuuluu I, erään aika vaikean logiikan kautta. amatööri 20. Onko virhe jää yksi piilokirjain---Ei siinä mitään virhettä mielestäni ole. Hyviä vihjeitä myös paljon. 11288. Punainen Pelikaani 6/2021 johdanto; lue tarvittaessa myös. 112. 1. Justiina 30. En ole saanut selville erästä henkilöä, minkä vuoksi ristikko on ylhäältä pahasti kesken. Kuluva viikko on mennyt sitä pähkäillessä,eiisiltana keksin viimeiset. Koskenniemellä (vai kuka se oli) lienee asiaa sivuava runo. Uusi 23. Katsopas, kp, kun kieli on sitä että siinä on sanoja jotka merkitsevät jotakin. 2023 klo 11:44. Tähän laatija on todennäköisesti ajatellut kirjaimia ÖREÄ. näyttelijä? 56. Vihjeen T1-2 ratkaisusanan kolmas kirjain on piilokirjain. 11063. 7. 4. tuffa Porist 15. noviisi 10. Kuka tietää jonkun helmikallion(sas-a), kuka tuntee Espanjan joet(eb-o) googlettamatta tai ilman hakuteoksia. 2023 klo 15:07. Jos sinulla on risteävät oikein, niin piilokirjain on helppo arvata. 8. Marutzella 1. 7. 2. HS 3274 - Ristikot - Keskustelut - Sanaristikot. Kivaa vaihtelua, kun ei ollut se tyypillinen kuukausiliitteen ristikko. Ristikossa on kuva kahdesta perunasta. See morePiilokirjain tarkoittaa ristikossa ratkaisusanan jonkun kirjaimen esiintymistä niin, ettei se risteä lainkaan toisen ratkaisusanan kanssa. 2022 klo 14:30. anna h, älä vaan taas kilauta keverille, vaikka mielesi telee!Tässä tapauksessa tarvitsi valita vain oikea piilokirjain, sillä muut kirjaimet sain risteävistä. 8. Olen näkevinäni kuvassa jonkinlaisen piikin tai piikin kärjen, jossa on ruuvimaista kierrettä. 11. 6. Olen ennenkin kehunut parivaljakkoa Holopainen/Kurkela. Skytän prinsessatarinan sain valmiiksi, yksi kysymysmerkki jäi kuitenkin. Vääntö jatkuu! 5. SK 20/2017 vasemmalla keskellä kahdessa pystysanassa on piilokirjain. Yleisluonteiset keskustelutIisakin ristikot › Iisakin Ristikot 1/2023. 2. Myös hyviä pitkiä sanoja. Palaessa kynttilä alenee, mutta sanani kuvaa sitä epäilyttävästi. 2021 klo 13:29. Kohdehenkilön isä taisi olla kirjakauppiasta merkittävämpi henkilö muillakin perusteilla kuin sillä että hänen huvilallaan kävi kylässä ss-johtaja Himmler. 1. Sarvipäinen eläin piilokirjain on väärin. Tällaiset vihjeet ovat kyllä turhauttavia. 2023. Molemmista puuttuivat risteävä kirjain ja jälkimmäisestä myös piilokirjain. Valikko VALIKOT. Ratkojista löytyy tälle jälkiosalle vaihtoehtoja paljonkin, yhdeksällä eri piilokirjaimella. Minulla jäi O1-vajaarinkulaparista vahva epäily, kun (yhdys)sanaan sattuu piilokirjain ratkaisussani. Aiheluetteloon. kenenkään muun mielestä hankala. Kuva-arvoituksista minulle vaikeimmaksi osoittautuivat. Uusia sanojakin oppi tästä. Henkilö ratkomassa sanaristikkoa. 9. muuten ristikko valmis minullakin,ja samaa mieltä että muilta osin siis. 16 - klo:17:59. 2021 klo 10:34. (piilokirjain on pohjoismaisten aakkosten 8. 2023 klo 19:00. Esim. Salon ristikosta aloitettu ja se oli todella hyvä tälläkin kertaa, haastetta riitti mutta valmiiksi tuli. Veitikkamaista huumoria oli mielestäni siinä takavuosien. Yksi piilokirjain arvaus, joka lienee oikein. Kätketty vihje voi olla esimerkiksi anagrammi. 2022 klo 15:18. JOK 1. ja sanaksi on muodostumassa oratatit, tuskin oritattikaan on kyseessä? Laittakaapa googleen hakusanaksi oratatti, saatte ainoaksi tulokseksi kyselyketjun, jossa joku toinen kyselee samaa asiaa. 2009 klo 18:36. Satu kertoo siitä Sanarisin foorumissa (komm. 2023 klo 21:31. . Yleensä panen piilokirjain-Ellille Elmin tapaan miinusvihjeen, esim piirros velli -V. Jelpataan toisiamme (auttamisperiaatteet; virheseurantasivu). 2017 klo 09:03. Tämä meni väärään säikeeseen, pahoittelut. 1½ h). Kiitos Juhoo, napsahtihan se sitten kohdalleen kokeilemalla. Vastaussanakin on vielä vajaa (piilokirjain). Jiikoo 9. 8133. Mielestäni ylimmäisessä päivämäärässä klappia, hieman tarkkuutta toivoisin näihin. 7. Isel 20. anna h, aakkosten loppupäästä konsonantteja kokeilemalla pitäisi aika pian löytyä. Nainen kuvassa G5? 20. Ristikonratkaisuiloa Sinulle ja itsekullekin! 95. Pelikaaniristikot › Punainen Pelikaani 4/2022. Sanaristikko eli ristikko tai ristisana (tehtävä) on eräs laajimmalle levinneitä ja suosituimpia sana-arvoitustyyppejä. 22 Hassu havainto- puuttuu yksi piilokirjain yläosassa keskellä- sijainti on pasi-, en millään ymmärrä vihjettä. Miten muut ratkojat voivat kilvan kehua tämän ristikon helppoutta?Niinpä, eli tuo oikea harmaa se kiikastaa, vaikka muuten meni ihan joustavasti. Toinen (valitettavan ajankohtainen) esimerkki löytyy Teemu Pallosen tuoreimmasta SK:n ristikosta. 8. 2. Ratkaisusanassa piilokirjain toisena. 4. 6. net. Vastaussanakin on vielä vajaa (piilokirjain). On se hullua, että koillisnurkkaan jää yksi ainoa piilokirjain selitystä vailla. Mielestäni tästä ristikosta puuttui taas veitikkamainen huumori, kaikki huumori. The terrain is 2 and difficulty is 4. Alue, jossa on. Tuo sana löytyy minulta ratkaisusananakin, mutta sehän sopii moottorin jatkeeksi. 7. Lainaus: 32. ↶ Takaisin aiheisiin Siirry alalaitaan ↓. HS 3256. 2. Wilde 5. Kiitokset!6 kirjaiminen sana jossa 1 piilokirjain, siihen tosin ei sovi kuin yksi mahdollinen joten sana on ratkottavissa vaakavihjeillä (jos osaa) Minä ratkon Avun ristikot paperisina ja vain kryptot lähettelen tuosta sähköisestä versiosta, poikkeuksena nyt tämä 51/14 Suurristikko. 3. Perustelin päätöstä sillä, että epävarma piilokirjain on laadinnan heikkous tai virhe. Kesti aikansa ennenkuin. Joskus muulloinkin kaksi ratkaisua ovat olleet loogisia. Eipä tästä riemunkiljahduksia tullut. 5. Täytyy yrittää kaivaa esille. Perjantaita jo mennään, joten infoa viikonlopusta. kirjain oli väärin (kuten myös vihjeen Jessica viimeinen kirjain). Käärme on minusta virheetön, jopa erinomainen, kun ei henk. 7. Pääkuvan alta alkavan lauseen ekaksi sanaksi en saa mitään tolkullista, Lisäksi vihjeen NOIN piilokirjain on tällä hetkellä tyhjä. Tosin se ei liity isä/poika kuvioon. 2021 klo 19:26. Muistaaksemme laatija sanoi jossain lehtijutussa, että tapauskohtaisesti. 10. net. 4. Vielä tosin puuttuu yksi piilokirjain, kun 'intin neljäs' ei avaudu. 2023 klo 09:14. Ihan tavallinen sana siihen tulee, eikä se mitenkään vastaa vihjettä. 4. Juhoo 1. 8. Iranissa päästiin jo kylätasolle. Minusta laatija heittää assosiaatioita välillä ihan hatusta, jolloin on mahdoton tietää erisnimien kohdalla, ketä laatija tarkoittaa. 117. Esimerkiksi, onko piirroksen oravalla korvat vai karvat. HS 3249. Esimerkkiristikossa. Rapu:Kaksi kirjainta meni vaihtoon tarkistusten ja lisäselvitysten myötä. ja 5. Ratkojista löytyy tälle jälkiosalle vaihtoehtoja paljonkin, yhdeksällä eri piilokirjaimella. Uusia sanojakin oppi tästä. Sen sijaan vasemmassa laidassa oleva ohjaaja. Ei nyt leikkaa ollenkaan, sana tuntuu ihan oudolta. Keksin nyt ilmeisen ratkaisun G18, joten puuttuvista ruuduista täyttyi kaksi, mutta jäljelle jää G18:n piilokirjain ruutuun J18. Ristikon ratkonta ei. Jos piilokirjain vain puuttuu, niin siihen ei turhan monta sopivaa kirjainta pitäisi löytyä kokeiltavaksi. vokaali). Piilokirjain: Tarkoittaa ristikossa ratkaisusanan jonkun kirjaimen esiintymistä niin, ettei se risteä lainkaan toisen ratkaisusanan kanssa. Yksi piilokirjain jää siinä arvattavaksi, jos risteävät ja karttapiste hoksattu. 10. 2023 klo 15:01. 3. 9. 7. 8. Tarkista piilokirjain, että siinä on oikea konsonantti. Viimeisenä sain ruutuunsa piilokirjaimen N11, joka tuotti keinotekoisen makuisen mutta yhtä kaikki hyväksyttävän pystysanan. 7. Keksin nyt ilmeisen ratkaisun G18, joten puuttuvista ruuduista täyttyi kaksi, mutta jäljelle jää G18:n piilokirjain ruutuun J18. 11.